Onni tulee sisältä, mutta voiko sitä ulkoisesti avittaa? Olen miettinyt sijoittamista omaan ulkoiseen olemukseen. Tällä tarkoitan pukeutumista ja fyysistä olemusta. Sen tarkoituksena olisi itsetunnon kohottaminen ja buustaaminen.
Olin ilmaisessa kasvohoitokonsultaatiossa. Olen jonkin aikaa miettinyt, että panostaisin kunnolla kasvojeni ihon hoitoon. Minulla on muutamia itseäni häiritseviä tekijöitä kasvoissa, joista haluaisin päästä eroon. Ja aika paketti siitä tulisikin, olisi monenmoista hoitoa. En epäile hoitojen tehokkuutta, mutta silti aloin epäillä. Olisinko onnelisempi ja huomaisinko silti kaikki virheeni? Ja olisiko sillä vaikutusta sisäisesti?
Vaatteiden kanssa on vähän sama juttu, että aluksi ne tuntuu mukavalta. Mutta kun niihin kyllästyy menettävät nekin hohtonsa. Ne eivät siis kanna kovin pitkälle. Mutta kun on kivat vaatteet päällä, kyllä siinä mielikin piristyy. Jos pidät siitä mitä näet, vaikuttaa se ehdottomasti sisäisestikin.
En kannata mitään hurjaa shoppaillu ja ns. vaatteilla snobbailua. En myöskään usko, että vaikka kuinka muokkaisit ulkoisesti itseäsi, olisit sen onnellisempi, jos et ole sitä sisältä. Onnellinen ihminen näyttää hyvältä vaikka missä. Ja aito onnellisuus näkyy myös ulospäin. Se on sitä sisäistä hehkua.
En vielä ole päättänyt mitä teen, jatkan pohtimista. Mutta kuitenkin näen että ulkoinen vaikuttaa myös sisäiseen...ehkäpä sieltä sisältä tulee kimmoke siihen ulkoiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti